ETF-sijoittaminen ja vastapuoliriski
Arkistoitu 12.2.2011
Monelle meistä tuntuu olevan vieläkin vaikea uskoa, että elämme eri aikaa kuin vielä viime syksynä ennen kuntavaaleja. Mutta totta se on, taantuma kohdistuu meihin jo nyt mitä raskaimmin, sekä myöhemmin
Ylituotantoyhteiskunnan purkaminen on käynnistynyt. Kutsumme purkuoperaatiota lamaksi ja taantumaksi. Autoja ja monia muita vimpaimia on pitkään valmistettu yli tarpeen. Kekseliäillä rahoitusratkaisuilla ihmiset houkuteltiin – etenkin USA:ssa – ostamaan menopelejä, joihin
J.A. Sandels sanoi jo aikoinaan kenraali Johan August Sandels J.L. Runebergin mukaan, jos nyt oikein muistan. Sen sijaan sitä lähdettä en muista, mutta pari viikkoa siten luin jostain englanninkielisen
Näyttävästi Helsingin Sanomien yleisönosastossa esille nostettu yrittäjä kertoi hätääntyneenä yrityksensä olevan ajautumassa konkurssiin, koska hän ei pysty enää maksamaan työntekijöidensä palkkoja. Ratkaisuksi yrittäjä esitti palkkojen alentamista. Ilmeisesti tällaisia ajatuksia on
Kehittyvät markkinat ovat kasvaneet hurjasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Toisaalta osakerahastot ovat myös lasketelleet muita markkinoita nopeammin. Kiina raportoi juuri uskovansa 8% kasvuun tänä vuonna. Vaikka olisi ylioptimistinen, niin siinä on
Rahoitustarkastus (RATA) seuraa Suomessa toimivien luottolaitosten toimintaa ja vakavaraisuutta. Valvontatehtävän osana syntyy sijoittajaa kiinnostavaa tilastotietoa muun muassa pankkisektorin toiminnasta. Merkillepantavaa on että järjestämättömien luottojen määrä on jo vuoden ajan kasvanut. Tilanne
Viime vuoden lopulla ostin salkkuuni Wärtsilän ja Rautaruukin. Ensimmäisenä mainittu on lähes 30 prosentin pakkasella, mutta Rautaruukki on sen sijaan hivenen plussalla. Rautaruukki +7,38% Wärtsilä -26,95% On se jännää, miten
Valtionpäämies toisensa jälkeen kehoittaa kansaansa ostaamann kotimaisia osakkeita, viimeksi Obama. Joku voi kutsua minua epäisänmaalliseksi, mutta kehtaan silti kysyä: Miksi? On aina helppoa olla solidaarinen jonkun muun henkilön teoreettisillä rahoilla.
Näin oli Suomen 90-luvuan lamassa, matkailu ei kärsinyt ainakaan laman alkuvaiheessa paljoakaan heikentyneestä taloudesta. Kansainväliset tilastot ovat myös osoittaneet matkailulle jatkuvaa kasvua, mutta niiden ongelma on jälkijättöisyys. Nyt tilastokeskus on
Näin oli Suomen 90-luvuan lamassa, matkailu ei kärsinyt ainakaan laman alkuvaiheessa paljoakaan heikentyneestä taloudesta. Kansainväliset tilastot ovat myös osoittaneet matkailulle jatkuvaa kasvua, mutta niiden ongelma on jälkijättöisyys. Nyt tilastokeskus on
Vilkaisin pikaisesti USA:n kongressin kirjaston luetteloa. Siellä näytti olevan yli 70 kirjaa, joitten aiheena oli Buffett. Mieshän taitaa olla oikea rahamaailman Kekkonen. Se mitä itse olen Buffettista lukenut, on jättänyt
Puheiden perusteella luulisi, että Obaman USA ja Eurooppa, mutta todellisuus on taas toinen. maa elvytyspaketti vihreä osuus Kiina 586 221 USA 972 112 Etelä-Korea 38 31 EU 39 23
Euroopan komissiolle torstaina luovutettu De Larosièren mietintö on herättänyt laajaa keskustelua Euroopan parlamentissa. Jäsenmaiden sooloilu finanssikriisin hoidossa ja toisaalta kaikkien periaatteen tasolla julistama tarve yhtenäiseen toimintaan tuo kuitenkin selkeästi esille
Taas alustavaa tietoa helmikuulta suomalaisista rahastoista, nuo harvemmin kuin päivittäin arvoja antavat rahastot eivät näytä vielä päivittyneen. ICECAPITAL Virgin Beta B 3.49 % OKO-Equity Hedge A 1.76 % Nordea Fixed Income
http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2009/02/26/la-maksa-liikaa-remonttirahasta/20094772/139?rss=poiminnat Edullisin remonttilaina on suhteellinen käsitys eikä aina mitattavissa pelkillä marginaaleilla tai verovähennyksillä. Otetaan esimerkkinä pääkaupunkiseudun lähiöstä kolmio joka on maksanut 2005 – 2009 välillä 120 – 130 tuhatta.
Kalle ”Kasteri” Käyhkö Koska Piksun tekijät eivät saa palkkiota Piksuun tehdystä työstä eivätkä kaikki ole ainakaan vielä osakkaitakaan, Piksun hallitus päätti kokouksessaan kiittää kuukausittain julkisesti yhtä Piksuun kirjoittavaa tai
Makrotalouskatsaus maaliskuu /2009 Kai Nyman Katsaukseen liittyvä syventävä esitys pidetään Toto invest ryhmän kokouksissa – muissa tilaisuuksissa erikseen pyydettäessä. Source: http://www.ism.ws Ensimmäisiä pieniä positiivisia merkkejä paremmasta alkaa
Useimpien mielestä osakesijoitusten tekeminen on tällä hetkellä äärimmäisen typerää. Kurssithan ovat viimeisen vuoden aikana laskeneet useita kymmeniä prosentteja ympäri maailmaa, eikä laskulle näy vielä loppua. Yleinen taloustilanne ei näytä yhtään
Nyt on semmoinenkin ihme nähty, että Yleisradion uutiset ovat tehneet järkevän uutisen puun pienpoltton ilmastovaikutuksista. Kaiken lisäksi uutinen on vastoin vihreän puolueen aatemaailmaa ja Euroopan parlamentin direktiivejä. Ylen uutisen mukaan