Osakeseurannan päivitys
https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html
Taantuma on seurannut parin vuoden sisällä käytännössä aina kun 10v lainojen korko on ollu matalammalla kuin lyhyiden, 2 vuoden valtionlainojen korko. Nyt ollaan siinä tilanteessa. Korkomarkkinat ennakoivat USA:lle taantumaa. 10v
Nordnet on jo pitkään nostanut esille, että meitä suomalaisia pörssiosakkeen omistajia on miljoona. Mutta vasta YLEn uutisesta aloin miettiä, miten pienestä luvusta on kyse. Suomalaisia on 5,55 miljoonaa, joista 0,6
Linkissä on pörssitiedotteita. Voi kysyä, miten tärkeää isolle firmalle on kertoa pienestä kaupasta, mutta ilmainen mainostila hyödynnetään ja samalla noudatetaan osin irrationaalisia sääntöjä. Sitten ovat ”johdon liiketoimet”, jotka suurelta osin
Piksu Toimitus tutki miten paljon pörssi keskimäärin nousee tai laskee kuukaudessa. Silmiinpistävä ilmiö on kesädroppi. Suomen pörssi yleensä laskee kesällä. Vuodet eivät ovat samanlaisia, mutta keskimäärin kesällä tullaan alaspäin. Laskelmassa
1980-luvulla paperisessa US:ssä esiteltiin runsaasti otsikon aihetta. Käsittelytapa oli seuraava. Ensin sanottiin olevan kaksi vaihtoehtoa, joko kurssi pomppaa tukitasosta takaisin tai sitten murtautuu läpi, siis joko nousee tai laskee. Seuraavassa
https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html Kaksi uutta seurantaa: Osinkoprosentti ja osingon kasvu 5 v XY-kaavio (Div_Gr_%) Kurssin muutos vuoden alusta parhaat ja huonoimmat (Change_YTD) Välilehdellä Profitability uusi tunnusluku Cash Conversion Rate (=Free cash flow/Net
Kuuntelin yhtiökokousta, jossa Terry Smith ja kollegansa esittelivät varsin hyvin sijoitusstrategioitaan ja maailmantilannetta. Voin allekirjoittaa heidän keskeisen sijoitusfilosofiansa joka on artikkelikuvassa. Erityisen mielenkiintoisia olivat kasvavaan inflaatioon liittyen vertailut sellaisten yhtiöiden
Toivotan teille mielenkiintoisia aikoja, kuuluu ikivanha sutkaus, kun jollekin halutaan vaikeuksia ivallisesti muotoiltuna. Moista herkkua on riittänyt vuosikymmenen alusta asti. Taapertamisestaan huolimatta Venäjä jatkaa Ukrainan tuhoamista. Ja se kiihdyttää inflaatiota,
USA:n keskuspankki on tehnyt ensimmäisen 0.25% koronnoston ja aikoo Nordean Ville Korhonen mukaan tehdä tänä vuonna vielä kuusi koronnostoa lisää. Inflaation laukatessa 4…7 % vauhtia tämä tarkoittaa sitä, että reaalikorot
Tapahtuman anti muuten melko vaatimaton paitsi Kyösti Kakkonen puhui asiaa View this post on Instagram A post shared by Taloustaito (@taloustaito) Kannattaa katsoa myös paneeli jossa hän on mukana, samasta
Piksu toimitus tutki mitkä sijoitustyylit ovat viimeisen viiden vuoden aikana toimineet parhaiten. Parhaiten on pärjännyt ostamalla pitkällä aikavälillä nousussa olevia osakkeita. Tämän tyyppistä strategiaa kutsutaan momentum sijoittamiseksi, joka on niin
Tässä muutamia pörssilistattuja sotilasteknologian toimittajia. Näitä osakkeita pystyy tavallinenkin sijoittaja ostamaan ja niiden avulla pääsee mukaan kasvavien sotilasbudjettien nosteeseen. Merkittävimmät sotilasteknologian yritykset löytyvät USA:sta. USA:n sotilastekonologia on edistyksellistä ja sitä
Psykologiset taipumukset ovat läsnä kuplissa ja buumeissa. Aloitetaan ryhmäpaineesta ja todetaan, että sen ollessa korkeimmillaan se koskee lähes jokaista. Se tulee lähemmäs kaikkia kuin koskaan aiemmin. Jokaisen lähipiirissä alkaa olla
Edellisen kuukausikatsauksen jälkeen maailma on muuttunut kovin toisennäköiseksi. Itse sodasta on kirjoitettu muualla aivan tarpeeksi, joten keskityn sen vaikutuksiin sijoittamiseen, vaikka tämä tuntuu sydämmettömältä kaiken kärsimyksen keskellä. Öljyn ja maakaasun
https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html Lähes kaikki toteutuneet tulokset ja tulosennusteet päivitetty.
Kuvan lähde Euroclear, pdf tiedostona tuossa, päiväys tammikuun loppu 2022. Ulkomaalaiset ovat ymmärrettävästi myyntilaidalla Suomessa, asiantila, mitä yksi tapaaminen Washingtonissa ei muuta. Oheisen tilaston tulkinta onkin vaativampi tehtävä. Mukana on
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yhtiön pääoman tuottovaatimusta, joka sisältää sekä oman pääoman että vieraan pääoman tuottovaatimukset. Aiemmissa kirjoituksissa ollaan käyty läpi kaikki tuottovaatimuksen eri osasia: riskitön korko perustuu analyysissä käytettävään valuuttaan
Nordean Antti Saari uskoo että nyt on paras aika sijoittaa osakkeisiin. Osakkeiden arvot ovat korjanneet yli 10% huipuistaan ja tämän kaltaiset tilanteet ovat hyviä sijoitushetkiä. Sijoittajien tunnelmat ovat painuneet ja
Piksun Analyysit osioon on lisätty uusi palvelu: Yritysrekisteri ”Yritysrekisteri”-palvelu havainnollistaa yritysten rakennetta ja rahoitusinstrumentteja. Tämän uuden palvelun sisältö perustuu gleif.org tarjoamiin tietoihin. Yrityksen rakenne kuvataan tässä uudessa palvelussa siltä osin