PYN arvioi sodan syttyvän Ukrainassa
Linkki Oma arvioni sodan päämääristä poikkeaa PYNin esittämästä, mutta palataan siihen vasta sitten, jahka sota ensin alkaa. PYN – enkä minä – olla minkään valtakunnan ko. aiheen tuntijoita, mutta pari
Linkki Oma arvioni sodan päämääristä poikkeaa PYNin esittämästä, mutta palataan siihen vasta sitten, jahka sota ensin alkaa. PYN – enkä minä – olla minkään valtakunnan ko. aiheen tuntijoita, mutta pari
Venäjän ja Ukrainan välinen kiista on pudottanut Venäjän pörssiä noin 30%. Kriisin edelleen kärjistyminen pudottaisi Venäjän pörssiä yhä syvemmälle ja myös Venäjän kaasusta (40% kaasusta tulee Venäjältä) riippuvan Euroopan osakemarkkinat
Suomen Hallituksen teettämän uuden tutkimuksen mukaan tehokkainta tukipolitiikkaa on sellainen, jossa virkamiehet suunnitelmataloudellisen osaamisen pereusteella kohdentavat tutkimus- ja kehitystuet korkean t&k-tuottavuuden tai innovaatiokapasiteetin yrityksille. Myös valikoimattomat tuet, jotka ovat käytännön
Warren Buffett, tuo “Omahan oraakkeli”, on maailman kaiketi tunnetuin sijoittaja. Vaikka ei olekaan yhtä sijoittamisen toimintamallia, joka sopisi kaikille yhtä hyvin, noudattamalla samansuuntaisia periaatteita kuin Buffett, ei sijoituksillaan pitäisi mennä
Haluan selvyyden vuoksi todeta otsikon tilanteen. Stoltenberg on ehkä sanonut, että ovet ovat avoimet HAKEMUKSELLE, mutta siihen Stoltenbergin valtuudet päättyvät. Asiat on esittänyt HS, mutta jos joku haluaa alkup. lähteitä,
1970-luvulla maailma eli kylmässä sodassa. Suomessa oli ns. tavallisillakin ihmisillä halu harjoittaa omaa puolueettomuuttaan. Sekä USA:sta että NL:sta pyrittiin näkemään tasapuolisesti hyviä ja huonoja puolia. Kuvaa hämärsi erityisesti käynnissä ollut
Pikavippejä myöntävät yritykset saavat yhteisen luottotietorekisterinsä avulla automaattisesti tietää asiakkaan muut kulutusluotot ja miten asiakas on niistä huolehtinut. Tämä luottolaitosten yhteinen ns. positiivinen luottotietorekisteri on asiakastiedon palvelu. Eduskunnassa puuhataan vastaavaa
Tein arvioita todennäköisyyksille vuoden 2019 lopussa tämän vuosikymmenen reaalisesta talouskasvusta Suomessa, Yhdysvalloissa ja Euroalueella. Lisäksi määrittelin todennäköisyyksiä osakeindeksien, kuten S&P500:n, kotipörssimme Omhex Capped Gi:n ja Dax30:n (nykyään Dax40) maksimipistemäärille tämän
Vuoden 2020 alussa (sattumalta mainiosti ajoitetusti) lanseerattu osakesäästötili on nyt ollut suomalaisten käytettävissä täydet kaksi vuotta. Se on ehditty toteamaan menestykseksi mm. Nordean blogitekstissä ja Hämeen Sanomien uutisjutussa. Avattujen osakesäästötilien lukumäärää ajatellen näin voi
Puhe videona valtiollisessa mediassa: https://areena.yle.fi/1-50969776 Kansalaiset, ”Minun ehkä vanhentunut käsitykseni meidän ihmisten keskinäisistä suhteista on se, että tarvitaan enemmän hyvää tahtoa, enemmän halua ymmärtää toinen toisiaan ja enemmän nöyryyttä korkeampien
Uutena Vuotena yritetään mahdotonta, ennustetaan tulevaa sijoitusvuotta. Uskon, että vuosi on osakkeiden kannalta ihan ok, aina syksyyn saakka. Syksyllä on kenties aika harkita jotain muuta, ehkä lyhyitä korkosijoituksia. Tulevaisuuden ennustaminen
Maailmanlaajuisesti raportoidut uudet koronakuolemat ovat laskusuunnassa huolimatta siitä että diagnosoitujen koronatapausten määrä kasvaa. Epidemia hellittää taloudellisesti merkittävänä tekijänä luultavasti jo talven aikana ja sijoittaja voi luottaa siihen että korona jätetään
EU:n eettinen koodisto, taksonomia on suurille, yli 500 henkeä työllistäville, yrityksille tullut velvoite raportoida siitä, miten niiden eri liiketoiminnat täyttävät EU määrittelemät ympäristö- ja sosiaaliset- tavoitteet. Taksonomialla pyritään edistämään rahoittajien
Helmikuussa 2020 THL:n Mika Salminen piti Italian koronatoimia liioiteltuina. Vain vähän myöhemmin Uusimaalle tuli eristys. Kesällä 2020 lääketieteen emeritaprofessori Marjukka Mäkelä piti kasvomaskeja tarpeettomina. Syksyllä ne tulivat pakollisiksi. Kesällä 2021
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn haluaa Suomeen terveen valtiontalouden. Budjetin käsittely eduskunnassa ei ole toiminut ja tarvittaisiin Olli Rehn:n mukaan erillinen menokartoitus, jolla olisi päätöksentekijöiden tuki ja tilaus. Nykyinen (talous)
Palkkojen verotus on Suomessa vertailumaihin nähden sitä kireämpää, mitä suuremmat ovat palkansaajan tulot, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton Kansainvälinen palkkaverovertailu 2021. Naapurimaa Ruotsiin verrattuna keskituloisen palkansaajan veroprosentti on Suomessa 5,6 prosenttiyksikköä korkeampi.
1) Oletan koronan synnyttävän otsikoita ja volatiliteettia jatkossakin, mutten usko sillä olevan suurempaa vaikutusta talouden perusteisiin. Lääkkeitä kehitetään ja tähänkin asti on pärjätty. 2a) Inflaatio synnyttää vähemmän otsikoita ja ehkä
Oikeistosuuntautuneet ihmiset äänestävät Suomessa perussuomalaisia, kristillisiä ja joskus keskustaa kun taas vasemmistosuuntautuneet suosivat vihreitä. Keskustalaisia asenteita edustavat äänestävät useimmin kokoomusta, vasemmistoliittoa ja RKP:tä. Tiedot selviävät EVA:n tutkimuksesta. Tutkimuksesta selviää muitakin
Valtioneuvoston istunnon jälkeen eduskunnan ulko- JA puolustusvaliokunnat kokoontuvat yhteisistuntoon 10.12. klo 13.30. Alla copy paste eduskunnan sivuilta, viimeinen asiantuntija on syytä huomata eli ilmapuolustuksesta on kyse: ”Perjantai 10.12.2021 klo 13.30
EU ottaa yhteistä, kaikkien maiden yhdessä takaamaa lainaa 750Mrd€ ja tukee tällä summalla jäsenmaiden toipumista koronakriisistä. Lainalla on toinen vähemmän julkisuudessa ollut syy. Tällä summalla parannetaan euron edellytyksiä tulla maailmankaupan