Markkinakatsaus
Mollivoittoiseksi hupsahti mennyt viikko, vaikka isot indeksit eivät kovin paljoa peruuttaneet. Dax kokeili 7000 pisteen rajaa, ja tuntuu toistaiseksi pitävän. Seuraavan viikon pitäisi olla ylöspäin, tai sitten alkavat ajatukset
Mollivoittoiseksi hupsahti mennyt viikko, vaikka isot indeksit eivät kovin paljoa peruuttaneet. Dax kokeili 7000 pisteen rajaa, ja tuntuu toistaiseksi pitävän. Seuraavan viikon pitäisi olla ylöspäin, tai sitten alkavat ajatukset
Minusta tuntuu (enkä ole yksin) että kovin pörssinousu on nyt nähty alkuvuoden hurjan nousu jälkeen. En kuitenkaan usko suurempaan korjausliikkeeseen. Sensijaan ykkös-skenarioni tällä hetkellä on että pörssikurssit pysyvät lähestulkoon tällä
Blogit ovat toivomme jotta saisimme vapaan tiedonvälityksen. Oikeudenkäyttöämme ei lehdistö seuraa, eihän meillä ole edes oikeusjournalisteja ainoastaan muutama rikosreportteri. Se on eri asia, he seuraavat murhia, kavalluksia ja verta
Hallitus on päättänyt nostaa asunnoista maksettavaa varainsiirtoveroa 1,6%:sta 2%:iin. Mielestäni varainsiirtoverosta pitäisi päinvastoin luopua – ja samaa mieltä ollaan myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa. Se on valtion kokonaisbudjettia ajatellen melko pieni osuus, joka
Der Spegel-lehti esittelee koko joukon Saksan ympäristöhankkeita ja niiden epäonnistumiset. Jätteet: Jätteitä lajitellaan, ja tarvittaessa pestään lajittelukelpoiseksi, mutta käytännössä useimmat jätteet päätyvät poltettavaksi. Vesi: Vedensäästämisen edistäminen on johtanut ongelmiin
Sijoitusasuntoa ostaessa Ajatuksia ja ideoita kasvamiseen sijoittajana (11/13) Katso videohaastattelu: (pahoittelen puutteellista videon valaistusta) MarkoKaarto.fi Varapuu.fi
Palkansaajien tutkimuslaitos: Monikansallisten suomalaisyritysten sopeutumisessa globaaliin talouskriisin kiteytyy niiden kansainvälistymisen nykyvaihe. Vuonna 2009 suomalaiset monikansalliset yritykset työllistivät noin miljoona henkeä, joista lähes 60 prosenttia työskenteli ulkomailla. Vuosien 2007–2009 finanssikriisin aikana
En oikein ymmärrä ihmisiä! Nyt puhutaan aivan yleisesti, että korot eivät voi nousta jonkun tason ylitse. Herra Greenspan uskoi vahvasti omaan alaansa eli kansantalouden vahvaan ohjaukseen. Hänellä oli lyhyttä
Kirjoitusvuorossa: Petre Pomell Sijoitusblogeja on viime vuosina syntynyt kuin sieniä sateella. Vaihtoehtoja löytyy ja kuhina käy kuin keväisen autokaupan takapihalla. Miten sijoittajan tulisi blogikatrasta lähestyä? Suomesta löytyy jo reilu tusina
Olen viime aikoina osallistunut seminaareihin, jotka ovat antaneet hyvän yleiskatsauksen lakisääteiseen työeläkkeeseen liittyvistä sijoitusrahastoista ja niiden kehittymisestä. Eläkeasiat ja niiden takana oleva rahoitus ovat kuuma aihe liittyen sekä kansakuntamme huoltosuhteen
Oracle julkisti eilen helmikuun lopulla päättyneen vuosineljänneksen tuloksen. Se osoittaa, että 1980-luvun puolivälistä alkanut menestys jatkuu edelleen. Neljänneksen liikevaihto oli 9 BUSD, jossa kasvua vuoden takaisesta 4%. On syytä huomioida,
Kuten aikaisemmin olemme pohtineet Piksussa Baltic Dry indeksiä, niin nyt näemme mielenkiintoisen ilmiön. Pohdintamme ajoittui tammi- helmikuun vaihteeseen, eli suunnilleen indeksin pohjan tienoille. Silloin puhuimme indeksin sisäänrakennettuun suureen heiluntaan ja sen kautta
Väärinkäsityksiä on paljon ja moni asia johtuu siitä, että mallin haukkumisella moni tienaa ansaitsemattomasti elantonsa. Ja mitäpä täällä Internetin syövereissä ei haukuttaisi? Tehottomuuteen on myös todella kiva uskoa. Tehokkaat
Työttömyys on Espanjassa ja Kreikassa ylittänyt 20% rajan ja kasvaa yhä räjähdysmäisesti. Ovatko säästötoimet oikea lääke jos sen seurauksena Etelä-Euroopan demokratiat uhkaavat ajautua yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, ja kaaokseen? Työttömyys valituissa Euroalueen
Finanssialan Keskusliiton tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat odottavat, että yritysten ja kotitalouksien luotonottohalukkuus pysyy lähikuukausina viimevuotista laimeampana. Pankkibarometrin luoton kysyntää koskevat odotukset ovat ennustaneet hyvin Suomen talouden ja pörssikurssien kehitystä. Pankkibarometrin
Optioidenarvot vaihtelevat kun kohde–etuuden arvo vaihtuu. Mutta yhtä tärkeä asia ja vaikeampi ymmärtää on kun markkinat vaihtavat mielipidettä millainen on markkinan tilanne. Tätä mielipidettä markkinan tilasta kutsutaan volatiliteetiksi ja
Salkkusivu jossa enemmän tietoja Arvonmuutokset: Vuoden alusta +16.8%, alusta (27-05-2010) +28.7%, 1 vuosi +7.6% Yleistä: All time high! Tämä muppetti ei jättäytynyt rallista. Muppeteiksi on kuulemma kutsuttu riviasiakkaita
Odottelin viikko sitten vielä yhtä kyykkäystä alemmas indekseissä, mutta tulematta jäi. No, kuten aiemmin totesin, jos droppi ei uppoa tuon syvemmälle, on se merkki todella vahvasta nousutrendistä. Ja siltä
Mistä sijoitusten tekninen analyysi on tehty ja mitä virkaa sillä on sijoittajalle, vai onko se pelkkää humpuukia. Tekninen analyysi perustuu osakkeen liikkeen tarkasteluun. Pelkistetysti mielenkiinnon kohteena ovat suunta, noppeus ja
Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen On aina ilo tavata teitä. Joukossanne on useita sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet Norvestian osakkeenomistajina aina listautumisvuodesta 1985 asti. Tämä ilahduttaa meitä suuresti. Lisäksi vuosien varrella omistajien