Asuntolaina-arbitraasi
Arkistoitu 8.2.2011
Energiateollisuus ry:n ylläpitämä sähkönkulutusindikaattori antaa lahjomatonta, ajantasaista informaatiota taloudellisesta aktiivisuudesta Suomessa. Sähkön kulutus ja taloudellinen aktiivisuus kasvavat nyt ripeää vauhtia. Sähkön kulutus Suomessa (Lähde: Energiateollisuus ry)
Uusien asuntojen neliöhinnat ovat Suomessa olleet merkittävästi korkeampia kuin esimerkiksi Saksassa. Asian korjaamiseksi asuntoministeri Jan Vapaavuori ajaa muun muassa väestösuojavelvoitteen keventämistä ja mahdollista poistamista. Ehdotus uudeksi pelastuslaiksi on väestönsuojien
Tulevaa taloudellista kehitystä ja myös pörssikurssien pitkän aikavälin kehitystä pyritään monasti ennustamaan yhteiskunnallisten tekijöiden avulla: internetin ja tietoliikenteen käytön lisääntyminen koulutason parantuminen yhteiskunnan korruptoitumisen vähäneminen ja systemaattisuuden lisääntyminen tulonjaon tasaisuus
Putit on nyt treidattu ja callet myyty nippuun. Jälkipelit feidattu nyt katseet kultahippuun. Mitäs tästä tarinoimaan viikko oli hyvä. Vakioita varioimaan FED:illä on jyvä. Pomopäivät pettää meitä artisti on
SDP vaatii että valtiontalouden vaje täytetään ottamalla rahat niiltä, jotka ovat säästäneet ja osanneet sijoittaa säästönsä hyviin kohteisiin. Tämä tapahtuu korottamalla pääomatuloveroja ja tekemällä niistä progressiivisia. Lähde: sdp.
Fennia-ryhmän yhtiöt, Fennia ja Henki-Fennia perustavat sijoituspalveluyrityksen, joka antaa sijoitusneuvontaa ja rakentaa rahastovalikoimaa. Myöhemmin toiminnan vakiintuessa tarjotaan kaikki sijoitustoimintaan ja varainhoitoon liittyvät, lisäarvoa tuottavat palvelut kaikille asiakkaille. Rakennettavan toiminnan laatu
Osta Addtech ja Svedbergs mutta myy Mekonomen suosittelee Veckans affärer viikon 45 numerossan. Addtech (Osta, tavoitekurssi 190 (145) SEK): Addtechin kurssi on noussut voimakkasti tänä vuonna. Arvostustaso on silti
Sergion blogi-merkinnän perusteella innostuin katselemaan OMXH osakkeiden kurssikehitystä viiden vuoden aikana. Katselin Investime ohjelmalla löytyisikö yhtiöitä, jotka ovat tehneet positiivista tulosta kaikkina kuluneena viitenä vuotena. Kun vertailupisteenä oli 5.11. kurssi
ETF seurantasalkkumme on kehittynyt kivasti. Olemme voitolla nyt runsaat 2% vajaassa kuukaudessa, kuten alla olevasta otteesta voimme havaita. Salkkusta on myyty Espanjan indeksit (EWP) pois ja tilalle on ostettu
Osakkeisiin sijoittamisen perimmäinen tarkoitus on tehdä rahalla rahaa. Riippuu erittäin paljon sijoittajasta, minkä merkityksen ja tavoitteen "rahalla rahan tekeminen" käytännössä saa. Tilanteesta riippuen osakesijoituksen tavoitteena on säilyttää esimerkiksi ansaitun työtulon
Luin äsken hyvän kirjoituksen Motley Fool:ssa. Kirjoittaja kysyy onko isänmaallisuus hyvä syy ostaa amerikkalaisia osakkeita. Vastaus on selvä ei. Välillä minusta tuntuu siltä että meillläkin ovat puurot ja vellit menneet
Vilkkaan puumarkkinasyksyn jälkeen puun kysyntä on heikentynyt nopeasti viime viikon aikana. Tarjouksia ei tule kaikkiin hyviinkään leimikkoihin ja hinnat ovat laskussa. Ostajien mielenkiinnon lopahtamisen takana ovat kasvaneet ostetun puun varastot
Raflaava termi "valuuttasota" on paljon esillä. Poliitikot USA:ssa syyttävät Kiinaa maansa velkaongelman aiheuttamisesta. Tulilinjalla on erityisesti Kiinan Yuan:n kiinteä kytkentä USA:n dollariin. Kiinaa syytetään Yuan:n arvon keinotekoisesta dumppaamisesta ja vientiteollisuuden
Salkkusivu jossa enemmän tietoja Arvonmuutokset: kaksi viikkoa +2.0%, alusta (27-05-2010) +15.0% Yhteenveto: Varsin aktiivinen kaupankäyntiviikko takana. Salkun arvo on kehittynyt erittäin mukavasti ja tasaisesti, melkein voisi uskoa että viivottimella on
Sitä ei ole. Ei ainakaan tiskiin lyötävinä päivämäärinä ja prosentteina mitkä kertoisivat enempää koroista kuin hinnan muutoksistakaan. Toki sitä moni yrittää. Kuka milläkin motiivilla. Vaikka Timo Metsola, Pasi Kuoppamäki, Matti
Ei toki ole mitenkään harvinaista, että iltapäivälehden toimittajalla ei järki leikkaa. Nyt kuitenkin Ilta-Sanomien toimitus on julkaisut suoraan Greenpeacen tai muun huu-haa-järjestön kuvan ydinjätettä kuljettavasta junanvaunusta. Ja aivan oikein, tavaravaunu säteilee,
Eurostatin tiedotteen mukaan vähittäiskaupan volyymi laski syyskuussa 0.2% euroalueella ja 0.1% EU:ssa. Vuositasolla muutokset oliva +1.1% euroalueella ja +1.3% EU:ssa. Kuukausitasolla lasku oli voimakkainta Saksassa (-2.3%), Portugalissa (-1.4%) ja Irlannnissa
Nousussa: Rapala, Wärtsilä, Keskisuomalainen, Citycon, Finnlines, Atria ja Teleste Laskussa: Nordic Aluminium, Alma, Ilkka, Technopolis, Panostaja, Etteplan ja Talentum. Alla vielä vertailu indeksiin osinkojen kanssa ja ilman jos olisi sijoittanut
Lyhyestä shortti varma, vaikka vastaan oisi karma. Pitkään ei voi pitää putii riski lisää vaaraa, hutii Korjaus on tulollansa valmisteilla karhuansa Viikko kiäntyy lopullensa, Beniltä jo loppuu bensa. Joku kerää