Talous

  • Artikkelit
  • Analyysit
    • Sergion lista
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
  • Työkalut
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • USA Screener
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Työehtosopimusten yleissitovuus on oikeusvaltion vastaista, mutta silti järkevää

Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että työsopimuslain mukaan myös järjestäytymättömän työnantajan on noudatettava työehtosopimuksen  määräyksiä. Suomen Yrittäjät on aika-ajoin toivonut, että yleissitovuutta heikennettäisiin ja nyt myös Tekniikan Akateemiset ruoti asiaa jäsenlehtensä pääkirjoituksessa.

03 toukokuun, 2014
kai-nyman
1

Liittoutumattomattomuus ei ole itseisarvo; turvallisuus syntyy yhteistyöstä

Sotilasliitot ovat puolustusbudjettien kutistumisesta ja kauppasuhteiden syvenemisestä huolimatta edelleen tärkeä osa maailman turvallisuusjärjestelyä. Sotilasliitot luovat olemassaolollaan vakautta ja turvallisuutta.        Suomen rajanaapurien puolustusliitot Nato ja CSTO (Lähde: Wikimedia Commons) Suomi

27 huhtikuun, 2014
kai-nyman
0

Sijoitusvakuutukset auttavat harvoja, mutta vahingoittavat yhteiskuntaa

Säästö ja sijoitusvakuutukset tarjoavat sijoittajalle monia etuja: Vakuutuksen tuottoa verotetaan vasta vakuutusajan lopussa ja pääoman voi nostaa jo aiemmin ilman mitään veroseuraamuksia Edunsaaja voi olla kuka tahansa ja tällä voidaan

19 huhtikuun, 2014
kai-nyman
5

Ilkka Niiniluoto on luotsannut yliopistolaitosta kohti sivistysyliopistomallia

Kävin kuuntelemassa ystäväni ja Helsingin yliopiston entisen rehtorin ja kanslerin, filosofin ja matemaatikon Ilkka Niiniluodon jäähyväisluentoa. Hänen aikanaan Helsingin yliopisto ja yliopistolaitos ylipäätään on hyvin täyttänyt tehtävänsä tiedon ylimpänä vartijana

16 huhtikuun, 2014
kai-nyman
1

On mahdollista ennustaa pörssin pitkän aikavälin tuottoa

Hussman Funds on blogissaan poiminut mielenkiintoisia tutkimustuloksia USA:n pörssin tuotosta ja sen ennustamisesta. Hussman funds on löytänyt seitsemän tapaa ennustaa pörssin (S&P 500 indeksin) tuotto seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi ja nämä

10 huhtikuun, 2014
kai-nyman
3

Suomella saattaa olla muutama kohtuullinen vuosi jäljellä

Maailman ja Euroopan talous elää tällä hetkellä nousukautta. Länsimaiden teollinen kilpailukyky on hyvällä tasolla ja teollisuustuotannon kasvu on saavuttamassa kehittyvien maiden kasvulukuja (alla graafi). Nyt on ollut aika sijoittaa kehittyneisiin

06 huhtikuun, 2014
kai-nyman
1

Hajautus vähentää suurten menetysten riskiä

Hajautus vähentää suurten menetysten riskiä ja siksi jokaisen sijoittajan kannattaisi aina hajauttaa useampaan kohteeseen.  Mutta miten moneen erilliseen kohteeseen pitää hajauttaa? Alla oleva graafi antaa yksinkertaisen käytännön vastauksen. Puolet hajautushyödystä

01 huhtikuun, 2014
kai-nyman
2

Mikään maa ei pääse nollakasvua parempaan Suomen kaltaisella veroasteella

Elinkeinoelämän keskusliiton ja Finanssialan keskusliiton mielestä Suomi tarvitsee mielummin kasvua kuin veroja. Kyse on arvovalinnasta. Suomen hallitus on asettanut tasaisen tulonjaon ja hyvät julkiset palvelut etusijalle. Se on osa hyvinvointiyhteiskuntaa.

20 maaliskuun, 2014
kai-nyman
4

Suomen taloudellinen ahdinko ei aiheudu kollektiivisesta omistajaohjauksesta

Suomi taantuu samaan aikaan kun Euroalueen vienti vetää, vaihtotase on jo 3% positiivinen ja työllisyyskin Euroalueella paranee. Euroalueen vahva kilpailukyky vahvistaa Euroa ja tiukentaa meidän muutenkin ahdasta asemaamme. Mikä yhteiskunnassamme

13 maaliskuun, 2014
kai-nyman
2

Suomen hallitus ottaa tiukempaa kontrollia Suomen Akatemian tutkimusrahoitukseen

Suomen hallitus on nähnyt tutkimusrahoituksen kohdentumisessa ongelmia koskien erityisesti Suomen Akatemian toimintaa ja haluaa siirtää nyt Suomen Akatemian rahoituspäätöksiin liittyvän päätöksenteon kontrollia tiukemmin hallituksen ja ministeriön asiantuntemuksen piiriin. Asiasta on

03 maaliskuun, 2014
kai-nyman
0

Euroopan, Intian ja Kiinan osakerahastot saattavat olla seuraavia nousijoita

Sijoitussalkun maantieteellinen hajautus on osa ammattimaista salkunhoitoa ja siihen pääsee parhaiten rahastojen kautta. Mutta mihin kannattaa hajauttaa? Hyvää tukea päätökselle tarjoavat maantieeteellisten alueiden keskimääräiset tunnusluvut kuten esimerkiksi pörssin markkina-arvon suhde

19 helmikuun, 2014
kai-nyman
2

Pörssikurssien merkittävät korjausliikkeet ajoittuvat kohoaviin korkoihin

Monilla piensijoittajilla on tällä hetkellä merkittäviä määriä pörssiosakkeita. Hyvä niin. Pörssiosakkeet ovat viime vuosina antaneet korkoinstrumentteja parempaa tuottoa. Korkoinstrumentteja (esim. korkorahastoja) on maailman sijoitusvarallisuudesta lähes kaksi kertaa enemmän kuin osakkeita,

15 helmikuun, 2014
kai-nyman
6

Yhteiskunnan suurimmat rahavirrat, tulonsiirrot, pitää kohdentaa paremmin

Hyvinvointiyhteiskuntamme näyttäytyy kansalaisille Kela:n kautta. Sieltä saamme eläkkeen, opintotuen, työmarkkinatuen, työttömän peruspäivärahan, sairauskorvaukset ja sotilasavustuksen. Hyvinvointiyhteiskuntamme tulonsiirrot (noin 21% /bkt) tapahtuvat Kelan kautta.   Kela luokittelee ihmiset lakisääteisiin yhteiskuntaluokkiin: työttömiin,

09 helmikuun, 2014
kai-nyman
3

Matriisiorganisaatio on oikein käytettynä vahva ja hyvä työkalu

Moni organisaatio pohtii kysymystä organisoituako matriisi- vaiko tuotelinja- organisaation tapaan.  Tunnen molemmat tavat erittäin hyvin ja siksi tässä lyhyt kuvaus molemmista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista. Kummallekin tavalle on

22 tammikuun, 2014
kai-nyman
0

Rengistä Isännäksi kirjassa monia pienyritysvaltaista yhteiskuntaa edistäviä ehdotuksia

Kaija Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen kirja Rengistä Isännäksi julkaistiin jo vuonna 2006 ja siinä on edelleen paljon ajankohtaista tematiikkaa ja sellaisia aihealueita, joita mielellään nostaisin keskusteluun ja joiden edistämisestä olisi

16 tammikuun, 2014
kai-nyman
0

Kiinnostus osakesijoittamista kohtaan on ollut pitkään heikkoa

Google hakutermien yleisyys kertoo paljon siitä, mikä juuri nyt on suosittua. Osakesijoittaminen ei ole suuren yleisön keskuudessa vieläkään saavuttanut suuren yleisön mielenkiintoa. Hakusanat kuten nasdaq, investing, nyse tai s&p (graafi

13 tammikuun, 2014
kai-nyman
1

Kansalaisaloite on demokratian uusiutumisprosessin ensimmäinen vaihe

Kansalaisaloitejärjestelmä on ensimmäinen merkki demokratian uudistumisesta, suoran demokratian noususta ja internet pohjaisen demokratian syntymisestä. Laki kansalaisaloitteesta tuli voimaan kaksi vuotta sitten (13.1.2012). Aloitteita, ja niiden puoltamisia varten on olemassa verkkopalvelu,

31 joulukuun, 2013
kai-nyman
0

Kehno vuosi takana ja Suomi Neito hiljenee Joulun viettoon

Ansaittu Joulu on tullut meille kaikille. Suomi Neidolla on huono vuosi takana:  Putosimme Pisa koulumenestystutkimuksessa ja korruptiovertailussa hieman Hallitus kunnostautui päätöksentekijänä. Monet sen sijaan epäilivät hallituksen kykyä johtaa kansakuntaa. Johtajalta

23 joulukuun, 2013
kai-nyman
0

Eläkejärjestelmän vaje voidaan korjata suurimpia eläkkeitä varovaisesti leikkaamalla

Miksi yhteiskunta ylläpitää eriarvoisuutta vielä vanhustenkin joukossa maksamalla joillekin suuria eläkkeitä? Eikö riitä, että yhteiskunta tarjoaa hyvän perustoimeentulon? Miksi yhteiskunta maksaa monille ikääntyneille suurempaa eläkettä kuin ahkerat työntekijät saavat palkkaa.

11 joulukuun, 2013
kai-nyman
3

Itsenäisyytemme on oman elämämme hallintaa

Meidän henkilökohtainen itsenäisyytemme, tunne siitä että elämämme on omassa hallinnassamme, on meille kullekin tärkeää. Sen kautta ja sen mitassa kunnioitamme läheisiämme ja heidän itsenäisyyttään ja erityisyyttään. Ja tänään on päivä,

06 joulukuun, 2013
kai-nyman
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 15 16 17 … 32 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
Handelsbanken suosituslista
JP-Morgan: markkinanäkemys
Talouden tulkki
ShortNordic
Superinvestor portfolios
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Jarmo Asikainen artikkeliin Taloyhtiön itsepäisyyden lopputulos voi olla konkurssi: “Yksityinen pysäköinninvalvonta, kuljettaja on vastuussa autostaan, ei omistaja, mutta koko toimiala nojaa omistajan/haltijan vastuuseen vaatimiseen. Kunnallisella puolella tilanne toinen.”
  • Tommi Taavila artikkeliin USA pörssiyritysten tuloskehitys: “Vastaus on häkellyttävän yksinkertainen eikä siihen tarvita akatemistista maailmaa. Yhdysvaltojen yksityinen sektori oli heikossa kunnossa toisella ja kolmannella kvartaalilla viime…”
  • Esa artikkeliin Omat Rahat Katsaus: Amerikassa säröilyä?: “AAC Clyde Space”
  • Kai Nyman artikkeliin USA pörssiyritysten tuloskehitys: “Sanot: ”Onko tullien aiheuttama taantuminen vasta edessä vai onko jokin muu, tulleista riippumaton tekijä kumonnut tullien taannuttavan vaikutuksen USAn yritystaloudessa?…”
  • Nimetön artikkeliin Omat Rahat Katsaus: Amerikassa säröilyä?: “”puolustusteollisuuden startupit ovat tulikuumia” Ruotsalaiset satelliittiteollisuuden yhtiöt hyötyvät omien sanojensa mukaan puolustusteollisuuden hankinnoista. Minulla on seuraavia: -Ovzon -GomSpace Olen harkinnut…”
  • Heikki artikkeliin Taloyhtiön itsepäisyyden lopputulos voi olla konkurssi: “Yhdessä pienkerrostalossa isännöitsijänä ja hallituksessa liki 20 hikoilleena en edes yrittäisi yhtiöjärjestyksen muutosta hakea, ei onnistu.”
  • JV artikkeliin Taloyhtiön itsepäisyyden lopputulos voi olla konkurssi: “Olin HO:hon asti todistajana yrityksessä kohtuullistaa yhtiöjärjestystä as.oy:ssä, ei liittynyt vastikkeisiin eikä menestynyt. Jäin kantajien joukosta pois KKO:n päätökseen takia,…”
  • Kai Nyman artikkeliin Taloyhtiön itsepäisyyden lopputulos voi olla konkurssi: “Olen joutunut seuraamaan toista samantapaista tilannetta: – yrittäjän omistamalle isolle liikehuoneistolle ei löytynyt vuokraajaa eikä ostajaa – liikekehuoneiston omistaja muutti…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Tutkijat tekivät ihmeellisen löydön: muurahaiskuningatar kykenee synnyttämään kahden eri lajin muurahaisia
    Lähde: YLE tiede
  • Huoltovarmuus koetuksella – miten Suomi kestää eurooppalaisen kriisin keskellä?
    Lähde: Ulkopolist
  • Harvardin hallinto varoitti suomalais­tutkijoita somen käytöstä ja poisti tutkijoiden profiileista kiellettyjä sanoja
    Lähde: YLE tiede
  • Trump leikkasi kehitysavusta, ja seuraukset näkyvät: lasten ruoka-apu piti polttaa, HIV-hoitoja lopetettiin
    Lähde: YLE talous
  • Autokoulun todellinen lasku voi olla tuhansia euroja odotettua enemmän – nuoria hylätään poikkeuksellisen paljon ajokokeessa
    Lähde: YLE talous
  • Whatsappiin tulossa uusi tekoäly­ominaisuus – tutkija: ”Emme voi tietää, onko toisessa päässä oikeasti ihminen”
    Lähde: YLE talous
  • Yli puolet kunnista ajautumassa umpikujaan – katso tästä, kuinka kova paine omassa kunnassasi on veronkorotuksiin
    Lähde: YLE talous
  • Marsista löytyi vahvoja merkkejä maapallon ulkopuolisesta elämästä
    Lähde: YLE tiede
  • Maailman ensimmäinen klamydiarokote koalille hyväksyttiin käyttöön Australiassa
    Lähde: YLE tiede
  • Markkinaoikeus muutti Energiaviraston päätöstä Fingridin ja Teollisuuden Voiman kiistassa
    Lähde: YLE talous
  • Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Rakennusten radonongelmat ovat vähentyneet – mittauksia pitäisi kuitenkin lisätä
    Lähde: Kiinteistölehti

OMXHex uutisia

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:17: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:05: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

Robit Oyj: 2025-09-12 14:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2025-09-12 14:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

Atria Oyj: 2025-09-12 13:45:01: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Atria Oyj: 2025-09-12 13:45:01: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Suominen Oyj: 2025-09-12 12:00:02: Johtohenkilöiden liiketoimet

Atria Oyj: 2025-09-12 11:30:10: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Atria Oyj: 2025-09-12 11:30:10: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

HLRE Holding Oyj: 2025-09-12 11:09:53: Puolivuosikatsaus

Investors House Oyj: 2025-09-12 10:38:50: Yhtiökokouksen päätökset

Dovre Group Oyj: 2025-09-12 08:58:00: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aspocomp Group: 2025-09-12 06:30:23: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Dovre Group Oyj: 2025-09-11 16:16:00: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

YIT: 2025-09-11 15:00:08: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

YIT: 2025-09-11 15:00:07: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Aktia Pankki Oyj: 2025-09-11 12:30:02: Yhtiökokouskutsu

Aktia Pankki Oyj: 2025-09-11 12:30:01: Yhtiökokouskutsu

Aktia Pankki Oyj: 2025-09-11 12:30:01: Yhtiökokouskutsu

Biohit Oyj: 2025-09-11 12:28:35: Johtohenkilöiden liiketoimet

Relais Group Oyj: 2025-09-11 10:30:11: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä

Relais Group Oyj: 2025-09-11 10:30:10: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä

Sitowise Group Plc: 2025-09-11 10:15:09: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Sitowise Group Plc: 2025-09-11 10:15:09: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Rebl Group Oyj: 2025-09-11 08:40:02: Sisäpiiritieto

TietoEVRY Oyj: 2025-09-11 08:00:04: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?