Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search
Asunnot ja metsä

Metsähehtaarin hinta suhteessa vuosittaiseen kasvuun on edullisinta Pohjanmaalla

Metsäkiinteistöt ovat edullisimmillaan pohjanmaalla kun mittarina käytetään hehtaarihintaa suhteessa puun kasvuun. Kannattaakin suunnata etelä-Pohjanmaalle, jos haluaa itselleen hyvän etelä-Suomalaisen metsäpalstan. Hehtaarihinnat ovat nousseet viime vuodesta peräti 10%. Syynä voi olla

18 marraskuun, 2021
piksu-toimitus
2
Asunnot ja metsä

Isännöintiä

Olen ollut as.oy:n hallituksen pj enkä mokomaa tehtävää suosittelee kenellekään. Paljon työtä ja vastuuta, vähän palkkaa ja haukut päälle. Ko. tehtävä on sellainen, että olisi as.oy:n etu maksaa ko. tehtävästä

27 lokakuun, 2021
j-v-vahe
3
Asunnot ja metsä

Vuokrat nousseet nopeimmin Turussa, Tampereella ja Oulussa

Vuokrat ovat viimeisen vuoden aikana nousseet nopeimmin Turussa (+1,7 %) , Tampereella (+1,5 %) ja  Oulussa (+1,3 %) . Helsingissä ja Espoossa vuokrien vuosimuutos oli 0,9 prosenttia. Vantaalla vuokrat nousivat

22 lokakuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Sahat takovat hurjia katteita ja kantohinnat ovat huipussaan, tukeille on nyt kysyntää

Sahatavaran hinnat ovat nyt korkealla sahat tekevät hurjaa voittoa selviää Luke:n tekemästä metsäteollisuuden suhdannekatsauksesta. Tukeille ja kuitupuullekin on kysyntää ja metsänomistajan kannattaa nyt harkita myyntiä. Vuonna 2021 havusahatavaran kysyntä on

15 lokakuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Tässä ohjeet asunnon vuokraamista varten

Asunnon vuokraaminen on kohtuu helppoa eikä siihen liittyvää paperityötä kannata pelätä.  Jos kuitenkin haluat tehdä asuntosijoittamisen vaivattomaksi, voit käyttää vuokravälitysyrityksiä. Heidän palkkionsa ovat yleensä noin kuukauden vuokra.  Palvelu toimii avaimet

13 lokakuun, 2021
piksu-toimitus
2
Asunnot ja metsä

Kiinteistösijoitusyhtiöissämme on sekä edullisia ja hyvätuottoisia että pörssiarvoltaan pahasti yliarvostettuja

Pörssin kiinteistösijoittajat ovat taloudelliselta suorituskyvyltään hyvin erilaisia. Citycon:n vuokra- ja muut operatiiviset tulot olleet peräti 9% yrityksen pörssiarvosta kun taas Toivo Groupin operatiiviset tulot eivät ole täysin riittäneet edes yhtiövastikkeisiin

09 syyskuun, 2021
piksu-toimitus
3
Asunnot ja metsä

Inflaatio on saavuttanut asuntomarkkinat

Hypo:n asuntomarkkinakatsauksen mukaan reaalikorko on nyt negatiivinen ja inflaatio syö lainapääomaa. Velallisella on nyt kissan päivät. Reaalikuluiltaan ilmaisella lainalla ostetaan kilvan asuntoja Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Kasvukeskusten asuntohinnat nousevat 4,5…6

30 elokuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä Kevyttä

Mökkilainoja otetaan nyt 40% enemmän kuin ennen koronaa – nuoretkin ovat löytäneet mökkeilyn

Uusia vapaa-ajanasuntolainoja on nostettu koronan aikana vilkkaasti. Vuoden toisella neljänneksellä vapaa-ajanasuntolainoja nostettiin 20 % enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2020 ja peräti 40% enemmän kuin ennen koronaa. Kokonaisuudessaan vuoden 2021

04 elokuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Metsä- ja peltomaan hintaa nostaa yleinen sijoitusomaisuuksien arvoinflaatio

Metsä- ja peltomaan hinta on viimeisten 20v aikana kehittynyt mukavasti.  Nousun syynä eivät ole kasvaneet tuotot vaan lähinnä yleinen sijoitusomaisuuksien arvojen inflaatio (=arvonnousu).  Sama ilmiö, jonka olemme nähneet tapahtuvan osakkeille.

11 heinäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Houkuttelevimpia sijainteja sijoitusasunnolle ovat Tampere, Turku, Helsinki, Vantaa, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi

Houkuttelevimpia kohteita vuorkattavalle sijoitusasunnolle ovat Tampere, Turku, Helsinki, Vantaa, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi.  Erot kärjessä ovat pieniä. Sijaintikaupunki kannattaakin valita sen perusteella miten lähellä se on omaa asuinpaikkaa. Lyhyt etäisyys

08 heinäkuun, 2021
piksu-toimitus
1
Asunnot ja metsä

Pörssin rakennusliikkeet ja asuntosijoitusyhtiöt hyötyvät menossa olevasta asuntobuumista

Asuntolainoja nostettiin ennätysmäärä ja asuntojen hinnat raketoivat suurissa kaupungeissa. Uudiskohteita valmistui saman verran kuin ennen ja siksi asuntomarkkinoille tulviva raha nostaa asuntojen hintoja ja rakennusliikkeiden voittoja. Hyötyjiä ovat pörssiyhtiöistä muun

02 heinäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Maatalousyrittäjän keskiansio on 7€/tunti ja omalle pääomalle kertyy 1,6% tuotto

Maatalousyrittäjän työtunnille on viime vuosina jäänyt palkkaa 7 euroa ja omalle pääomalle korkoa 1,6 prosenttia. Mediaaniansiot ovat tätä pienempiä selviää Luonnovarakeskuksen (Luke) suhdannekatsauksesta. Maatilojen suhteellinen velkaantuneisuus on 2000-luvulla kohonnut lähes

02 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
6
Asunnot ja metsä

Reilu asuntosijoittaja voi saada ilmaisen lounaan!

Sijoittamisessa puhutaan ilmaisista lounaista. Ilmainen lounas sijoittamisyhteydessä tarkoittaa sitä, että saat lisätuottoa ilman, että riski kasvaa. Tavanomaisesti riski ja tuotto-odotus kulkevat aina käsi kädessä. Toisten mielestä ilmaisia lounaita ei siis

31 toukokuun, 2021
pekka-vaananen
0
Asunnot ja metsä

Kaksi kolmasosaa suomalaisista asuu, jos kehitys jatkuu, Helsingin, Tampereen tai Turun seutukunnilla

Uusia asuntoja rakennetaan Helsingin, Tampereen ja Turun seutukuntiin suurin piirtein kolme kertaa enemmän kuin muuhun maahan yhteensä. Kaksi kolmasosaa suomalaisista asuu, jos kehitys jatkuu, loppujen lopuksi näillä alueilla. Tiedot selviävät

24 toukokuun, 2021
piksu-toimitus
1
Asunnot ja metsä

Vuokranantajana on kivaa!

Vuodesta 1988 lähtien olen vuokrannut pientä peltoalaa. Vuokraajista voi kertoa yhden valaisevan esimerkin. Kylän akat haukkuvat kaikki muut paitsi läsnäolijat sekä kyseisen vuokraajaperheen. Ja kylän akathan asiat parhaiten tietävät. V.

12 toukokuun, 2021
j-v-vahe
7
Asunnot ja metsä

Asuntokauppa käy kuumana kasvukeskuksissa

Asuntokauppa on Kiinteistövälittäjien keskusliiton mukaan lähtenyt alkuvuonna pirteään kasvuun. Markkinan kehitystä on siivittänyt kova kysyntä lisätilalle ja kevyt rahapolitiikka on rohkaissut vilkkaaseen kaupankäyntiin. ”Tarjonnan vähyys erityisesti kasvukeskuksissa on nostanut hintoja

27 huhtikuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Flippaus on remonttiasuntoihin sijoittamista

Amerikkalainen termi ”Flipping” tarkoittaa liiketoimintaa, jossa sijoittaja ostaa tuotteen lyhytaikaiseen pitoon ennen kuin myy tuotteen eteenpäin voitolla. Toimintamalli on yleisintä kiinteistöalalla, jossa monet yrittäjät harjoittavat liiketoimintaa ostamalla asuntoja ja myymällä

19 huhtikuun, 2021
piksu
0
Asunnot ja metsä

Asuntosijoittaminen, tuottoisa mahdollisuus

Piksu ToimitusSijoittamisesta puhuttaessa monella tulee ensimmäisenä mieleen osakemarkkinat. On kuitenkin useita muita mahdollisia sijoituskohteita. Asunnot on yksi hyvä vaihtoehto, tuottonäkymät ovat hyvät ja arvossa harvoin tapahtuu dramaattisia heilahteluita. Sijoittaminen asuntoon

12 huhtikuun, 2021
piksu-toimitus
0
Asunnot ja metsä

Metsämaan hinta on edullisinta etelä-Pohjanmaalla

Metsämaan hinta on vuodesta toiseen pysynyt edullisimpana etelä-Pohjanmaalla. Metsän kasvuun suhteutettu hinta on siellä puolet halvempaa kuin esimerkiksi Päijät-Hämeessä selviää Maanmittaushallituksen vuoden 2017 kauppahintatilastosta. Osan hintaerosta selittää massa ja paperitehtaiden

18 tammikuun, 2018
piksu-toimitus
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 4 5

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • JV artikkeliin Yhtiön mies: “Vuosituhannen vaihteessa havupuuleimikossa oli 25 kuutiota koivua, ihan relevantti määrä mielestäni. Metsäliitto ei kuitenkaan moista marginaalista jäte-erää ottanut vastaan, vaan…”
  • Mikko Olkkonen artikkeliin Yhtiön mies: “Tein pystykaupan lokakuussa 2024 eli 2 talvea takana. Silti 3/4 kaupan kohteena olevista puista on edelleen keräämättä. Syynä ainakin vähäinen…”
  • J. V. Vahe artikkeliin SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma: “Huom! Koska Seppo ei itse tätä ole tainnut tuoda esille, kerrottakoon, että meilasimme keskenämme AP:n artikkelista liittyen kassavirtaan. https://www.arvopaperi.fi/uutiset/a/d21952a9-8cac-4316-9a44-45bffb6f80ca Huomautin,…”
  • Pasi Musku artikkeliin Vesa Puttonen – Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan: “Lapsilleen ei sovi jättää liikoja, suotta eriarvoisuus kasvaa.”
  • Kai Nyman artikkeliin Vesa Puttonen – Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan: “Olisi mukava ottaa rahat mukaan tuonpuoleiseen ja elää siellä lokoisasti niin kuin Egyptin Faaraot konsanaan. Mutta kun ei ehkä voi.…”
  • Nimetön artikkeliin Uutinen juhannuksen varjosta: “”vähentämään kerskakulutusta” Ja sitten suurin osa kohdehenkilöistä myisi sijoitukset heti 18v täytettyään ja investoisi ne hyviin kohteisiin baarissa, autokaupassa ja…”
  • Kai Nyman artikkeliin Uutinen juhannuksen varjosta: “Laki työeläkeyhtiöistä (https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1997/354#chp_4__sec_9a) määrittelee että työmarkkinajärjestöt päättävät työeläkeyhtiöiden hallinnon ja valitsemansa hallinnon kautta ne pääsevät käyttämään nimitysvaltaa myös suuressa osassa…”
  • Seppo Sinisaari artikkeliin Oman salkun analysointityökalu: “Kyllä sinne voi syöttää mitä tahansa lähtötiedoiksi. Ennusteet (estimates) toimivat vain osakekohtaisesti. Kokeilin esimerkillä, jossa 1 ETF, 1 indeksirahasto ja…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Lannoite­kuljetukset Venäjältä loppuvat, ja se leikkaa Haminan-Kotkan sataman liikenteestä liki viidenneksen
    Lähde: YLE talous
  • FT: Open AI haluaa tekoäly-yhtiöiden lahjoittavan viiden prosentin osuudet yhtiöistään Trumpin hallinnolle
    Lähde: YLE talous
  • Kova isku viljelijöille: Venäjän päätös voi nostaa lannoitteiden hintaa
    Lähde: YLE talous
  • Asiakirjat: ”konkurssi­kypsäksi” julistettu Helsinki Garden on kerännyt lisää rahaa – velkojat nielemässä tappioita
    Lähde: YLE talous
  • Muotialan yritykset opettelevat hyödyntämään trendikästä kierrätystä, josta tulee myös pakollista
    Lähde: YLE talous
  • Viisi vinkkiä keskikesän puutarhan hoitamiseen
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Hämmästyttävä testitulos: Coopin jäätelötuutti ei sulanut 1,5 tuntiin huoneenlämmössä
    Lähde: YLE tiede
  • Verohallinto on lähettänyt tekstiviestillä muistutuksia
    Lähde: Vero.fi
  • Maksan perintö­veron lainalla – onko lainani tulon­hankkimisvelkaa?
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Suomalais­tutkijat kehittivät palkitun tavan opettaa tekoälyä lapsille
    Lähde: YLE tiede
  • Veronpalautuksia tulossa pankki­tileille perjantaina
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Veronpalautuksia maksetaan 200 000:lle perjantaina − palautus näkyy päivän aikana
    Lähde: Vero.fi

OMXHex uutisia

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?