Sijoittaminen

Marginaalit

  En ole tähänastisissa seurannoissani kiinnittänyt erityistä huomiota marginaaleihin. Olen ajatellut että ne vaihtelevat niin paljon toimialoittain ettei niiden perusteella voi tehdä paljonkaan johtopäätöksiä. Lähdin nyt kuitenkin tutkimaan asiaa sekä

Sijoittaminen

Listautumisista

Aloitan kolmella esimerkillä. -Vuonna 1974 sain pikavoittoa Marimekosta 125%. Eli 5000 markkaa oli tuloutunut summa merkintähinta ml. Summa oli suurehko koulupojan rahoiksi. -Juuri äsken Otis ilmoitti ostavansa pieniä omistuseriä pois

Lajittelematon

TT:n lista Q3 2021

TT:n lista perustuu yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin liiketoimintasyklien yli. Suurimmat painoarvot ovat ns. omistajan tuloksen, liikevaihdon kasvun ja oman pääoman kehityksellä läpi syklin. Seuraavaksi suurimmat painoarvot ovat peräkkäisten