Viestintävirasto: Suomi on langattomuuden kärkimaa
Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli noin 30 mobiililaajakaistaliittymää sataa asukasta kohden, kun vastaava luku muissa Pohjoismaissa vaihteli noin 10:stä 20:een. Mobiililaajakaistaliittymien runsaus näkyy myös matkaviestinliittymien määrässä sekä matkaviestinverkossa siirretyn
Huolimattomuus laskujen maksamisessa lisääntyy
Maksuhäiriöisten henkilöiden ja yritysten määrä on kasvanut viime vuosina. Vuoden aikana maksuhäiriörekisteriin on päätynyt lähes 18 000 uutta henkilöä (+ 5,7 %) ja 4 800 yritystä (+11 %). Henkilömäärä
Markkinakatsaus: Russell 2000 indeksi ja S&P 500
Pitkään kaivattu loma sai mieleni rentoutumaan ja hymyn kasvoilleni. Samaa näyttää tapahtuneen markkinoilla. 17.6 pohdiskelin Russell 2000 indeksiin pikkuhiljaa muodostuvaa positiivista divergenssiä ja yritin itselleni hahmotella mahdollista kehityskulkua. Tietenkään en
Veronmaksajat: Palkkaverot laskeneet 7-9 % 90- luvun lamavuosista
Palkansaajan tuloveroprosentit ovat keventyneet 7‒9 prosenttiyksikköä 1990-luvun alun lamavuosista. Kevennykset eivät ole vähentäneet tuloverotuksen progressiivisuutta, sillä palkansaajan tuloveroprosentteja on alennettu kautta linjan. Valtion tuloverotuksen lisäksi myös kunnallisverotuksesta on tullut
Obama aloitti säästötalkoot
Barack Obama ilmoitti pysyvänsä alkuperäisessä suunnitelmassaan, jonka mukaan Yhdysvallat alkaa vetää joukkojaan Afganistanista heinäkuussa. Obama katsoo Afganistanin vakautuneen nyt riittävästi. Vuoden päästä kotiutettuna pitäisi olla 33 000 sotilasta ja neuvonantajaa,
Anna lantti soittajalle – siitä hyötyy yhteiskunta
Hyväntekeväisyys ei ole helppoa. Jos annat lantin nöyrälle kerjäläiselle niin saat kaduille lisää lanttia anovia. Jos heität kolikon katusoittajalle, niin kuulet pian katusoittoa joka paikassa. Sitä saat mitä ostat. Eikä
Yksikään hedge-rahasto ei selvinnyt kuivin jaloin kesäkuusta
OMXH Cap indeksin kesäkuun pudotus 6,4 % kohtelin kaltoin myös hedgerahastoja ja Yksikään seuraamistani rahastoista ei selvinnyt plussalle. Keskimäärin alas tultiin matillisemmin kuin Cap-indeksi eli 3,3 %. Kesäkuun suurimmat häviäjät
Kuluttajiat luottavat talouden hyvään kehitykseen
Teollisuuden luottamus on laskenut kevään aikana kaikkialla maailmassa (Eurolueella, USA:ssa, Kiinassa, Intiassa, Japanissa,..) ennakoiden suhdannekäännettä, mutta kuluttajat ovat itsepintaisen luottavaisia. Kumpaakohan sijoittajan kannattaa uskoa? Kuluttajien luottamus Euroalueella ja Suomessa (Lähde:
Golfosakkeet ovat ”edullisia”
Lomaosakkeiden ja golfosakkeiden kauppa käy helteellä kuumana. Varsinaisia sijoittajan tuotteita nämä eivät ole. Vuotuinen hoitovastike on melkoinen ja omistaminen on ennen kaikkea harrastusta ja lomanviettoa. Molemmille löytyy järkevät jälkimarkkinat, joiden
Homekiistassa ennakkotapaus?
Olisihan se hienoa, jos toimijat vihdoin ottaisivat vastuuta tekemisistään edes oikeuden kautta. Tosin en vielä sanoisi ennakkotapaukseksi, kun hovi ja todennäköisesti korkein on vielä käymättä. Kantajalla on ollut hyvä avustaja
Rakastamme kotimaamme kesää selviää Tilastokeskuksen matkailutilastosta
Rakastamme kotimaataamme selviää tilastokeskuksen tuottamasta ja Findikaattorin julkaisemasta matkailutilastosta. Liikumme mielellämme kotimaassa ja arvostamme yhä enemmän kotimaan tarjoamia elämyksiä. Kotimisten kokemusten suosiminen on kasvanut jo yli kymmenen vuotta ja nyt
Vientiteollisuutemme menestyy, mutta kotimarkkinasektorimme on tehoton
Euroopan tilastokeskuksen, Eurostatin, viimeisimmästä julkaisusta voimme havaita, että Suomen vientiteollisuuden kilpailukyky on eräs Euroopan parhaita. Suomen vientiteollisuus kestää ja kasvaa vaikka palkkataso on korkea. Vientiteollisuuden kilpailukyvyn lieveilmiönä seuraa hintataso, joka
Keksintösäätiö parantaa aloittaville yrittäjille suunnattuja ilmaispalveluita
Keksintösäätiö etsii ja auttaa yksityishenkilöitä ja aloittavia yrittäjiä kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia ideoita. Uusien suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen helpottuu, kun Keksintosaatiö lähtee mukaan Suomalaisen Työn Liiton huhtikuussa lanseeraamaan nettiyhteisöön,
Omat Rahat Katsaus: Kiinalaiset yhtiöt sameissa vesissä
Salkkusivu jossa enemmän tietoja Lomasuunnitelmien takia julkaisen katsauksen poikkeuksellisesti jo torstaina eikä viikonloppuna kuten on tapana. Nyt on kesän kauneinta aikaa ja paras investointi on nyt nostaa ankkuri ja suunnata
Kreikka taipui, mutta kriisi ei ole ohi
Kreikka taipui väistämättömän edessä eli parlamentti hyväksyi talouden ankaran tervehdyttämisohjelman, joskin niukin äänin. Mutta Kreikalla ei ollut todellisuudessa vaihtoehtoja. Luottoluokittajat pudottivat maan velkakirjat roskalainaluokkaan, eli luokittajat eivät usko velkojien saavan
Digitaalisen median aiheuttama murros on mahdollisuus sijoittajalle
Olen jo jonkin aikaa penkonut, haastatellut, analysoinut, lukenut, laskenut, kysellyt ja testannut eri lähteistä saatua tietoa mediamarkkinoista tulevaa kirjaani varten. Tarkkaan ottaen aiheena on digitaalisen median aiheuttama murros koko medialiiketoimintaan
Osakemarkkinat voivat syksyllä piristyä
Mitkä ovat kesäisen kurssilaskumme taustatekijät? Tässä pari merkittävä syytä: Maailmanlaajuisten suhdanneindikaattorien heikkous Suurten sijoituspääomien virta Kiinan ja Intian korkomarkkinoille Muut syyt (valtioiden velkakriisit, poliittiset huolet,……) Globaali ostopäälikköindeksi (Lähde: JPMorgan/ism) Oheinen
Hallitusohjelmalle ruusuja ja risuja
Hallitusneuvotteluissa päästiin ennen juhannusta vihdoin jonkinlaiseen sopuun. Merkittäviäkin kompromisseja tehtiin, mutta uusi hallitus saatiin kuitenkin muodostettua. Uudesta hallitusohjelmasta (kts.neuvottelutulos) äänestäjät voivat löytää kannatettavia kohtia, kriitikin aiheita tai jopa perusteita sille,
Sergion listan päivitys
Pin Posts Nousussa: Wärtsilä Corporation Ilkka-Yhtymä Oyj 2 Pohjola Bank A Uponor Oyj Vacon Oy Laskussa: Norvestia Plc Nokia Corporation ABB Ltd Etteplan Oyj Konecranes Plc AstraZeneca PLC